Vähähelvetin luolasta Liuksialan tuoksunappiin

Suomessa tehdään upeita tietokirjoja. Suomen luolat on 432-sivuinen järkäle, ja Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä puolestaan tyytyy neljäänsataan sivuun. Molemmissa on runsaasti upeita värivalokuvia.

Miksi lastenkulttuurin vinkkari hurahtaisi tällaisiin opuksiin? Useastakin syystä: molemmat kirjat sisältävät määrättömästi ideoita uusiin kirjoihin, lasten seikkailuihin, fantasian tekemiseen, historian tutkimiseen ja ymmärtämiseen, lasten kanssa retkeilyyn, Suomen maantiedon elävöittämiseen, vanhoihin tapoihin ja perinteemme tunnistamiseen.

Siis tietokirjallisuutta parhaimmillaan.

Kukapa lapsi tai nuori voisi vastustaa poikkeamista Paraisilla Pirunkallion luolassa tai Nousiaisissa Sika-Kyöstin luolassa? Samalla nämä luonnon muovaamat ja ihmisen lisää työstämät piilopaikat kertovat kansanperinteestä ja luonnon mystiikasta. Luolien yliluonnolliset asukkaat ovat kuin suoraan saduista, fantasiaromaaneista tai kauhukertomuksista. Pakasaivon luolassa voi kuvitella Lapin tietäjien ja shamaanien tehneen unenomaisia matkojaan – itsekin käytin hyväkseni luolien ja kaivantojen magiikkaa fantasiatrilogiani toisessa osassa, Käärmekiven arvoituksessa (2011). Savonrannan Läpityöstävän saarella pelästyttävät ulvovat paholaiskivet. Monista paikoista löytyy myös rajaluolia eli kallio- ja lohkareportteja, joiden kautta tietäjät kulkivat toiseen todellisuuteen. Kun ajaa Rautjärvelle, Torsansalon Linnavuorelle, kannattaa ehdottomasti fiilistellä Pirunkirkossa, missä 1800-luvulla tunnettu kansanparantaja, 1840-luvulla kuollut Pohu-Matti työskenteli.

Kansi Martti Sirola

      Suomen luolat (Salakirjat 2015) on todellinen suurtyö esitellessään maamme mielenkiintoisimpia luonnonkohteita. Viiden alan asiantuntijan monikymmenvuotinen työ on tuottanut monipuolisen yleisteoksen, jonka annista löytää jokainen jotakin. On tekniseen puoleen suuntautuneille viimeistä tietoa luolatutkimuksista, metodeista, välineistä ja historiasta. On jännittäviä kuvia luolien eläimistä – suosittelen varomaan sivua 59, missä suuressa värikuvassa lähelle tulee Luola-aukkohämähäkki (Meta menardi) Kaarinan Ryövärinluolassa. On kansanperinteen asujaimiston esittely hiisistä maahisiin, haltijoista jättiläisiin. On mielikuvitusta ja seikkailukirjan tekijää riemastuttavat selvitykset löytyneistä aarteista, luista ja muista oudoista asioista.

     Kesäpaikassani Sammatissa on esimerkiksi Luolavuoren luola, missä piileskeltiin isonvihan aikaan tai Sipoossa Lyftenskyrkan kolmella suuaukollaan. Sipooseen liittyy muutenkin tarinoita mm. muinaisista uhripaikoista, murhista ja aarteista. Huomaan, että olen kirjoissani ollut todella innostunut luolista – mikähän elämääni liittynyt seikka on päästänyt tämän alueen valloilleen? Kulmikkaassa kalliossa (2013) ison vihan aikaisesta luolasta löytyy rahakätkö, Kolmikko luolajahdissa (2006) käsittelee juuri sipoolaista luola-arkkitehtuuria.

     Ja tarkat sijainnit, erityispiirteet, tarinat ja löydökset yli tuhannesta kotimaisesta luolasta. Täytyy samalla ihailla suomalaisten nimien kekseliäisyyttä. Vaikka Pirunkirkkoja onkin runsaasti vähän joka puolella, on Metsäsianlinna, Vepsän Pirtubaari, Moronreikä, Enkelinpesä, Hitonpesä, Lempokivi jo verbaalista tulitusta.

Kansi Jukka Murtosaari

Kerro millä syöt ja juot

niin tämä kirja selittää, millaista silloin oli. Visa Immosen Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä (Maahenki 2015) on sekin mitä innoittavin kirja perinteestä ja historiastamme kiinnostuneille – ikään katsomatta, sillä Visa Immosen tyyli kirjoittaa on selkeää, sopivasti havainnollistavaa ja välillä jopa jännittävää. Hän on selvästi ottanut oppia palkituista historian teoksista ja kertoo sopivasti väleihin kuin sivustakatsojan kommentteja juhlahumuista ja arkisista askareista. Kirja alkaakin reportaasilla Turun linnan siivouksesta joulun alla 1562. Juhana-herttua johtaa linnan koristelemista odotellessaan juuri vihittyä vaimoaan Katariina Jagellonicaa Tammisaaresta. Kohtausta on ollut helpompi kuvitella, koska linnan toimista on jäänyt paljon erilaista kirjallista tietoa omaisuusluetteloista juhlaruokiin.

     Kun kulta ja hopea säihkyivät Turun linnassa Juhana-herttuan aikana, säätyläiset tyytyivät hiukan vähempään, palkolliset vielä harmaampaan ja tavallinen kansa sinnitteli miten taisi. Millaisia ylellisyysesineet olivat viitisen sataa vuotta sitten? Immosen lähtökohta on virkistävästi erilainen. Ylellisyyttä ei ole totuttu liittämään Suomen menneisyyteen, pikemminkin toistetaan mantraa köyhyydestä. Immosen kirja todistaa päinvastaista. Keskiajalla ja uuden ajan alussa Suomessakin säihkyi kultaa ja hopeaa kirkoissa ja kodeissakin. Immonen toteaa, että yksi syy köyhyyden ylistämiseen on ollut vanhimman kultasepäntyön vähäinen tutkimus. Varhaiset esineet ovat kadonneet tai hajallaan, mutta nyt Immonen on saanut koottua upean värikuvakavalkadin suomalaisesta ylellisyydestä. 

Seikkailuntekijää saattaa kiinnostaa erityisesti Immosen toteamus, miten uusia metallinilmaisimien löytöjä on tehty koko ajan lisää. Mielikuvitusta kutkuttavat kirjaankin merkityt aarrelöydöt, paikat ja paljastuneet esineet. Paljon on vielä löytymättäkin. Ehkä voisi tyytyä jopa vain Lentiiran Kuhmoniemen tapaiseen filigraanikoristeiseen hopeanappiin tai vähän hienompaan, Liuksialan kartanon tuoksunappiin? Siinäpä muuten mainio uusiomalli!

Visa Immonen on jaotellut kirjansa oivasti selventäviä otsikoita myöten. On pappi, lukkari ja talonpoika elossaan, käsityöläisen arkea, kun kultaseppä Sven valmistaa ehtoollismaljan ja käydään läpi muuta kirkollista kulta- ja hopeaesineistöä. Entäpä juhlallinen ateriointi ja ruokapöydän esineet? Pukeutuminenkaan ei ollut leikin asia: miltä aatelisen ja talonpojan kuului näyttää? Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä oli minulle mainio lisämatka sellaisten nuorten faktiokirjojen lukemisen jälkeen kuin Herttuan hovissa ja Vallan varjoissa, jotka käsittelivät kertomusten ja tieto-osioiden kautta samaa aikakautta Suomessa. Tuntuukin siltä, että esimerkiksi kouluopetukseen saa nykyisin hienoja yhdistelmiä, kun käsitellään Suomen historiaa näiltä ajoilta. Näissä kirjoissa on myös hienoja kuvituksia – Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä esittelee lähikuvia esineistä niin, että niihin voisi koskea.    

     Ja seuraavan seikkailukirjaan on siis täysin mahdollista löytää jostakin Nivalasta vielä lisää  kahvallisia hopeamukia tai Maskusta hopealusikka, varressaan Neitsyt Maria Jeesus lapsi sylissään. Paikallistihan nakkilalainen koulupoika Kokemäenjoen etelärannalta kahden kiven välistä kullatun hopealusikan koristeineen!
Erityisesti pitää huomata, että näiden hienojen kotimaisten tietokirjojen taustalla on erikoiskustantajia. Taloudellisten laskelmien aikana voi todellakin suomalaisten luolien ja syömisen myyntiarvo olla kovin arvaamaton. Onneksi riskinottajia vielä löytyy. Toivottavasti nämä kirjat tulevat jollakin tapaa esille myös mietittäessä tietokirjallisia mainetekoja ja niiden palkitsemista.