Minkä pukin valitsisi?
Valinnan varaa on jälleen kerran. Outo römeä-ääninen miesmalli kiertelee ympäriinsä ja jättää jälkeensä värikkäitä joulupapereita, tyhjiä laatikoita, naruja ja onnittelukortteja - sanalla sanoen ongelmaroskaa, mistä ei oikein tiedä mihin jätelaatikkoon niitä sysäisi.
Kirjapukki voisi olla ihan mukava vaihtoehto. Esimerkiksi iänikuiseen kysymykseen, ehtiikö pukki varmasti meillekin, löytyy vastaus Hiroko Motain ja Marika Maijalan selvityksestä Miljoona biljoona joulupukkia (Schildts&Söderström, suom. Mirjam Ilves). Maijalan kuvat ovat nyt tärkeässä osassa, koska itse teksti on ytimekäs ja lyhyenlainen:"Kauan, kaun sitten koko maailmassa oli vain yksi joulupukki. Koska koko maailmassa oli vain vähän ihmisiä." Kun lapsia syntyi enemmän, joulupukille alkoi tulla kiire. Kaksi joulupukkia ehti kuitenkin hoitaa hommat ja niin edelleen. Lopulta oli pakko pyytää jumalalta apua. "Sitten joulupukkeja oli miljoona." Pukit tekivät viisaan päätöksen ja päättivät ulkoistaa koko homman. Vanhemmat saavat hoitaa lahjarumban. Kun tätä oli aikansa jatkunut, joulupukki oli jakaantunut niin pieniksi pukeiksi, ettei niitä erottanut enää paljaalla silmällä. "Mutta yhä edelleen miljoona biljoona joulupukkia kiipeää miljoonan biljoonan aikuisen korvalehdelle ja kuiskaa: Anna lapselle lahja."
Marika Maijala on saanut sydämensä kyllyydestä värittää liiduillaan ensin havupuita, sitten jakaantuvia pukkeja, mutta väliin mahtuu makoisia värimaailmoja ja tilanteita. Kuvitus kantaa hyvin matemaattista jouluselvitystä.
Todellinen joulupukki ja mentaaliongelmat
Tähän väliin on hauska esitellä oma löytöni eli Ulla ja Jorma Eton Joulupukin päiväkirja (Arktinen banaani 1998). Intiimit paljastukset Joulupukin hämärästä menneisyydestä, henkilökohtaisesta kriisistä ja olemisen ongelmista eivät toki ole lasten tavaraa, mutta joulusta uupuneille vanhemmille sarjakuvaromaani suonee edes hetkellisen helpotuksen: ei ole pukillakaan helppoa. "20.7. MIKSI MINUA VAINOTAAN!? Joku tonttu oli poissaollessani käynyt tuomassa valtaisan pinon sanomalehtiä, vaikka olen sen nimenomaan ankarasti kieltänyt!" Amerikassa näyttää jo elokuussa olevan suuria joulualennusmyyntejä, jolloin voi edullisesti hankkia valmiiksi lahjat seuraavaa joulua varten. "Maailman lapset tarvitsevat joka vuosi yhä enemmän ja enemmän. Minun täytyy aloittaa jo huomispäivänä!!!"
Hyvästi siis loma ja pään tyhjennys ja rentoutuminen. Kurssin käyneet arkistotontutkaa eivät pysty luomaan sellaista järjestelmää, joka toimisi lasten kirjeiden kohdalla. Niissähän oikeasti toivotaan perimmiltään vain rakkautta.
Ulla Etto, rovaniemeläinen graafikko ja valokuvaaja - viimeksi sukupolviromaani Repun salaisuuden (Lasten Keskus 2014) kuvittaja, on tehnyt upean matkan isänsä Jorman todenmakuisiin teksteihin. Minusta näissä muotoaan ja kokoaan muuttavissa aukeamissa lukija kohtaa suoraan mieleen virtaavan tulkinnan joulumielen venkuroista ja todellisen, syvän rauhan hakemisesta joulupukin historian eri käänteistä. Pyhän Nikolauksen tarina saa uuden tulkinnan ja yhtymäkohtia nykymenon sivujuonteisiin. Miten joulupukkiparka voikaan reagoida esimerkiksi kaikkein kauneimpien joululaulujen ainaiseen helinään? Psykiatrilla se huomataan: lääkäri tietenkin ehdottaa yhä useampien apulaisten hankkimista, mutta eihän se sovi! "Kuka muu voisi jakaa joululahjoja kuin joulupukki? Pääsiäisnoitako? Sehän olisi samaa jos sairaanhoitajat määräisivät hoitomenetelmät ja suorittaisivat leikkauksetkin. En voi toivoa muuta kuin että ihmislapset oppisivat tyytymään vähempään tavaraan ja kiireeseen." Niinpä...
Pirkko Vainion Majakan jouluvalossa (Lasten Keskus 2014) joukko tonttuja on asuttanut vanhan tornin. Sieltä joulupukki tulisi hakemaan pari päivää ennen joulua tonttujen nikkaroimat lahjat. Majakan valo ohjaisi pukin turvallisesti paikalle. Mutta vanha Petrus ei aina muista, mihin tulitikut ovat joutuneet. Myrsky nousee, eikä Petrus löydä tikkujaan mistään. Vasta ylhäällä tornissa tonttu kouraisee taskuaan ja löytää askin. Pirkko Vainion jouluversiossa on pehmeät värit, lyhdyt tuikkivat ja tonttujen puuhissa on paljon seurattavaa. Aukeamiakin on ryyditetty taitavasti tilannetta seuraavalle sivulle juoksuttaen ja väliin sarjakuvamaisesti eteenpäin hyppien.
Kotimainen kuvitus ja ruotsalainen joulu
Näin käy vaikkapa Katerina Janouchin kuvakirjassa Ingrid och Ivar firar jul (Bonnier Carlsen 2014). Suomenruotsalaiset kuvittajat näyttävät saaneen mukavasti töitä toiselta puolen rajaakin. Esimerkiksi Kati Bondestamin seuraan on liittynyt Mervi Lindman tässä pikkuhauskassa lasten joulunodotuksessa. Lindmanin tunnusmerkilliset lapsihahmot sopivat nyt varsin hauskasti värikkäinä sivuille, missä seurataan askarrellen, huokaillen ja salaisuuksia varjellen juhlan tuloa. Näyttää siltä, että Mervi Lindman on ihan kotona näissä sopivasti kiireisissä ja humoristisissa tilanteissa. Ingrid ja Ivar ovat varsin toimeliaita viikareita, koska lähes kaikki on jo valmista, kun vanhemmat vasta astuvat kuvaan yhdellä loppuaukeamista. Mikä parasta, lahjoja näyttää olevan muutama per nenä, joten niiden aukaisemiseen riittää aikaa ja tutkimista.
Suomalaisen Finlandia Junior -kisaan varmaan tahtomattaan sotkeutunut Ulf Stark on mukana myös jouluvillityksessä kirjallaan Suuren metsän joulu (WSOY 2014, alkup. 2012, suom. Kati Valli). Kuvitus on ehtaa Eva Erikssonia: muodokkaita metsän eläimiä erikoispiirteineen. Eva Eriksson yhdistyy minulla aina humoristisiin helppolukuisten lastenkirjojen kuvituksiin, ja onhan nytkin tontuissa samaa säpinää. Tällä kertaa kuitenkin Ulf Starkin kertomus vie mukanaan. Kanilapset Iina ja Niki löytävät punaisen myssyn ja murtuneen kyltin, jossa lukee: TARJOA! HIENO TONT. Koko metsän väki alkaa puuhata joulutontun vastaanottoa, koska sitähän tuo jännittävä kyltti tarkoittaa.
Kire-kotitonttu on toki olemassa, pieni harmaanvikkelä ja äkäinen puuhamies, jolla on punainen hiippamyssy. Talossa vain ei enää asu ketään, mutta paikat pitää silti tarkistaa. Ulf Stark luo hienosti vaivihkaa tontun yksinäisyyden ja kaverinkaipuun, vaikka itsetunto ei sitä suostu myöntämään. Tuuli sieppaa Kiran myssyn ja portissa roikkunut kyltti lentää saman tien. Tämä joulutarina onkin sitten kuin jännityskertomus: löytävätkö metsäneläimet ja kiukkuinen tonttu toisensa? Hitsaako yhteinen metsänväen päämäärä porukankin joulutunnelmaan?
Lopussa on kaunis kiitos, mutta kyllä väliin kommelluksiakin mahtuu. Tämä on myös mukava kirja lukea ääneen lasten kanssa. Vaikka silloin kun oikein on jo hinku päästä joulua toimittamaan eikä ihan vielä saa.
Onko joulupukki Lapista kotoisin?
Näinhän sitä väitetään. Varmuuden vuoksi voi olla hyödyllistä tarkistaa pohjoisen tarinoiden tunnelma vaikkapa Leena Laulajaisen hienoista Lapin saduista kokoomajulkaisusta Hopeasarvinen poro (Tammi 2014). Valikoima on koostettu saduista Taikarumpu kertoo, Vesilinnun sydän sekä Aurinkolintu ja Kaamoksen korppi (1980-2000). Mainio idea, sillä Laulajainen on mielestäni juuri näissä maisemissa vaikuttava ja jännittävä. Leena on itse sanonut, ettei näitä satuja ole tehty, ne ovat syntyneet. Sattumalta Kutturan saamelaiskylä, missä sadut ovat mieleen syntyneet, on minullekin hiukan tuttu ja siellä on käytykin. Leenalla on maisema kuin kuvana mielessä:"Otava kiilui keskellä keskellä taivaankantta, lumi kimalsi kuun ja tähtien valossa. Hiljaisuuden rikkoi vain tunturimännyn oksalta putoava kourallinen lunta. Susi kiersi majan kahteen kertaan yöllä ja jatkoi matkaansa kurussa virtaavan joen yli."
Joulupukkia ei jää kaipaamaan syntytarinoiden parissa, sinisen hirven kera tai vedenhaltijan poikaa ihmetellessä. Lappi on jo nimissä houkutteleva: on Tuulisolmuja, Sadesilmää, Auringon peuraa, Saivo-Tuur ja Rievan-Inka tai Skipagurran kuu. Virpi Pennan kuvituksessa yhdistyvät naivistisuus, symbolit, liike ja taika. "Esitän kunnioittavat kiitokseni Saamenmaalle, saamelaiselle kulttuurille ja saamen rikkaalle kielelle, joiden vaikutuksesta nämä sadut ovat syntyneet," Laulajainen sanoo loppukaneetiksi.
Kiva että kirjailija meni Kutturaan ja tuli näiden kanssa sieltä takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti