Törmäsin lastenkirjaan haeskellessani taustatietoja vaarini eli pappani elämänkaaresta Suomessa 1874-1956. Hauskaa, että lastenkirjojen tekeminen lopetettiin vuonna 1921 ja aloitettiin jo 1600-luvulla. Puhun tietysti seurakuntien rippikirjan rinnakkaisteoksista, joita Eine ja Elina Kuisminin Sukua tutkimaan - sukuharrastajan pikkujätti muun muassa esittelee. Siinä muuten malliesimerkki tiiviistä ja kattavasta perusoppaasta.
Pappani jäi muutamalla vuodelle paitsi laajemmasta perusopetuksesta ja sai tyytyä kiertokouluun. Myöhemmin hän hiljalleen laajensi taitojaan, vaikkei koskaan miksikään kynäniekaksi ruvennutkaan. Toiset ovatkin varmaan parempia juttujen kertojina, ja me kirjailijat saamme etuoikeuden käyttää tarvittaessa niitä hyväksemme.
Jäin miettimään sattuneesta syystä, millaista aapista pappa olisi voinut käyttää. Niklas Bengtssonilla on muuten mielenkiintoinen artikkeli työväen aapisista jo vuosisadan alkupuolelta (Tyyris Tyllerö 2/2013), mutta ehkä isoisän aapinen ei olisi kauheasti poikennut suositusta kiertokoulun aapisesta, Kustaa Kuuselan toimittamasta oppikirjasesta. Se ylsi 13. painokseen vielä 1919 ja perustui luotettavasti raamatunkäännökseen ja kirkkokäsikirjaan sekä alkoi hellyttävällä kuvavärssyllä: Isä minulle i:tä neuvoi. Äitini ä:tä opetti. Kiertokoulun seminaarin johtaja K. Wesala suolsi ylistäviä lausuntoja: "Tämä siunauksellinen vaikutus lähtee siitä, että tekijä on onnistunut etevällä tavalla oivallisten kuvien avulla sovittamaan ja järjestämään lasten mielenkiintoa puoleensa tempaavat viehättävät, sydäntä sivistävät, monipuoliset opettavaiset asiat ja kertomukset niin, että kaiken tämän taustana näyttäytyy mestarillisella tavalla noudatettu pedagoginen sääntö 'helpommasta vaikeampaan, tutusta tuntemattomaan, yksinkertaisesta yhdistettyyn.' Onnittelen sydämestäni niitä lukuisia lapsukaisia, Jumalan puutarhan kukkasia, jotka saavat tämän kirjan avulla omistaa ensimmäisiä tiedon ja taidon kalliita kultamuruja!" Minun suosikkini on selkeästi pohjalainen kuva pikkupojasta kädet taskussa: Ris-to rai-til-la ral-lat-taa.
Aapisten aatelia?
Ehkä tuo perinne kirkkokäsikirjasta on seuraannut takaraivossa kustantajia ja pedagogeja kotimaisissa aapisissamme. Pieni poikkeama taitaa olla Heli Laaksosen Aapine, mutta epäilenpä otetaanko se yleisempään käyttöön muuten kuin huvittavana kurisioteettina Elina Warstan upeista ja oivaltavista kuvista huolimatta. Toki K. Wesalan sinänsä oivat sisältökriteerit ovat aapisissamme mukana, tarinat selviä ja kuvitus tasokasta, mutta...
Kaiholla siis saa katsella taas merien yli niin Ruotsiin kuin Eestiin, kun mielii jotakin erilaista. Suomalaistaustainen Nina Ulmaja voitti suuren ruotsalaisen lasten tietokirjapalkinnon aapisellaan A B C å allt om D - ja sitä se todella tekee värikkäästi, omaperäisesti, näkökulmia vaihdellen ja kiinnostaen. 5-vuotiaana Ruotsiin muuttanut Ulmaja työskentelee kustantajan graafikkona, ja senkin huomaa aapisen typografioista. Kirjaimista ollaan todella kiinnostuneita, ja samalla kaivetaan esiin kirjainten, kirjoittamisen, puhumisen ja historian taustoja. Alullepanijoina olivat tietenkin lapset: Herta näki H:n seinällä, hän suuttui ja kysyi, miksi hänen kirjaimensa on viety! Ja miksi kirjaimet ovat juuri sellaisia kuin ovat? Tästä lähti Ulmajan riemukas retki salaperäiseen ja innostavaan maailmaan, joka yhtälailla on mukavaa luettavaa myös aikuisille. Vaikka tässä nyt aukeaman sivut ovat peräkkäin, huomaa, miten idea juoksee vasemmalta oikealle, ja kuvista löytää yhä uusia ideoita - ja ehkä myös kysymyksiä. Vaikea kirja kääntää, mutta ruotsihan on toinen kotimaisemme. Suosittelen käytettäväksi tietokirjana ja kielitaidon parantajana - myös aikuisille.
Läheltä Eestin puolelta saa myös sikäläistä graafista ja pedagogista näyttöä. Riina Paatsin Aabits (Kirjastus Mythos 2010) on tunnetun graafikon, Nervan, työnäyte, ja melkoinen onkin. Mukana on muuten mielenkiintoisesti samalla värien opetusta, erivärisiä pallukoita aukeamien värimaailman selittäjinä: Leek-Punane on ensimmäinen ja Aprikoos-Roosaan päädytään. Nervan hahmot ovat oikeita ja fantastisia, liikkuvia ja jähmettyneitä, värimaailmoihin sulautuvia ja niistä irti pomppaavia - aika huikeaa. Kun K.Wesala kehuu suomalaista Aapista, niin Aabitsin takakannessa Ralf, 6-v. ja Ke Nette, 7-v., antavat käyttäjän lahjomattomat palautteet: Tässä aapisessa on paljon vahvoja kuvia. Tätä aapista on hauska lukea. Minua miellyttivät kuvat ja tapahtumat, hauskat värit."
Onko meille tullut uusia aapisia vähään aikaan? Pitääpä tehdä tarkistuskierros. Kerrotaanko missään, miten H on syntynyt? Tai miten kirjaimet sotkeentuvat? "Det är itne så sråvt att Isäa vad det såtr här, eellr hur?"
Leikki on aina työn takana
Leikistä on tainnut tulla uudelleen se juttu. On perustettu Perinneleikkiyhdistystä, tutkittu lastentarhojen nykyistä leikkikulttuuria, kirjoitettu kirjoja ja artikkeleita. Mikä on esimerkiksi teurastus? Siinä kisaavat vaikkapa lampaat vastaan hevoset. Pallolla pelataan vastustajan maaliin vähän amerikkalaisen jalkapallon tapaan, mutta edetäänkin polvillaan ja palloa syötetään kädestä toiseen. Kiinni saa käydä, mutta ei satuttaa. Ja kaaos on varmasti valmis, mutta hauskaa taitaa olla. Nämä leikkipelit ovat yksi leikkikulttuurin monista variaatioista, joilla pyritään samalla luomaan liikunnan iloa ja yhteishenkeä. Näin ne yhdistävät traditionaalista leikkiä uuteen liikuntakulttuuriin. Ei enää kilpailullisuutta, vaan koskettamista, luottamusta ja iloittelua siis! Tuntuuko tultulta? No, alunperin idea kehiteltiinkin Kalifornian hippien keskuudessa. "New Games" -ideologiassa leikkipelejä voi kehitellä itse lisää kuinka paljon tahansa.
Milainen leikki olisi sitten sylimöttö? Ehkä kannattaakin ensiksi keksiä nimi ja sitten säännöt?
Aili Heleniuksen ja Leena Lummelahden Leikin käsikirjaa (PS-kustannus 2013) on tullut esiteltyä lyhyesti jo aikaisemminkin, mutta kerta kerran perään. Kahden ja puolen sadan sivun opukseen mahtuu leikin koko kirjo, mutta leikkipelejä ei suoraan löydy - samalla muuten kaipaa myös jonkinlaista hakemistoa, mistä olisi nopeasti voinut tarkistaa ainakin perushakusanoja. Kirjassahan katetaan leikin olemus ihan muistin kehittymisestä alkaen, varhaisista kehitysvaiheista leikkimisen rooleihin - roolileikin keskeinen merkitys on kiinnostavaa luettavaa lastenkirjailijallekin. Kouluiän sääntöleikit ovat ehkä läheisemmin sukua leikkipeleille, ja taitaapa leikin alueellakin olla vielä vakiintumattomampaa käsitteistöä. Ja löytyyhän sieltä lopulta muiden sääntöleikkien kohdalta "Hippa-. väline- ja muita liikuntaleikkejä", joissa korostetaan liikunnan iloa ja esitellään kuitenkin aika perinteisen tuntuisia mm. palloleikkejä. Lopuksi paneudutaan vielä lasten leikin järjestämiseen koulussa ja päiväkodissa.
Reetta Vehkalahti ja Tuomas Urho ovat leikkimisen kokeneita pioneereja. Heidän näkökulmansa vapaan leikin tukemiseen, Leikki on totta (Lasten Keskus 2013), on ideoiden ja teorian mukaansatempaava coctail. Kirjallisuusyhteenvedossa taitavat olla ne jokaisen luettavat opukset John Deweystä Johan Huizingan Leikkivään ihmiseen, Matti Bergströmin aivotutkimuksiin ja Marjatta Kallialan uraauurtaviin raportteihin päivähoidosta ja leikkikulttuurista. Kirja on mukavasti jaoteltu taustoitukseen ja sitten leikkeihin. Näin käydään juohevasti läpi leikin merkitys ja lähtökohdat (juoni ja tarina, rakentaminen, kaaos ja sekamelska), leikin edellytykset (ideoita, itse keksimistä, tilat, uudet muotoilut), leikki ja vuorovaikutus (yhdessä, pelisäännöt, häviäminen, aikuinen ja lapsi, salaisuudet), leikki ja elämä (leikitään pahaa, vaaraa, sankaria, totta). Tekijöiden johdatukset ovat asiallisen letkeitä, ja mukaan on saatu yllättävän paljon tietoa.
Lopussa muuten ovat vielä leikit, vinkit, draamat ja askartelut ryhmiteltyinä akkosjärjestykseen. Kaikella kunnioituksella aika tylsän nimisiä juttuja, mutta ainahan niitä voi itse tuunata vaikka Rähmäkäpäläksi hipan sijaan? Lupaavimmalta varmaan tuntuu lasten mielestä nykyisin Nikkausmurhaaja - tämän valitsee ohjaaja piirtämällä selkään ristin. Murhaaja yrittää nikata jollekulle silmää muiden huomaamatta, ja tämä tietysti kaatuu kuolleena maahan, kun muut yrittävät selvittää nikkaajaa.
Nikkausterveisin leikkimään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti