sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tarzan ja käpylehmät


Jatketaan vielä hiukan edellisen blogin teemaa Tove Janssonista. Syyn antaa lievä uuden trendin ilmestyminen lastenkulttuurin kartalle. Simpanssi Cheetah ja Tarzan ovat tulleet voimakkaasti ja kiitetysti näyttämölle Kansallisteatteriin. Ehkäpä saamme vihdon myös pienen arvion lasten- ja nuortenteatterista alan äänenkannattajaan Teatteri&Tanssi-lehteenkin, joka muuten on kovasti kaihtanut niin lastenteatteria kuin -tanssiakin.
Tove Jansson nimittäin rakasti Tarzania. Tämän voin todistaa vaikkapa mainiossa Ismo Loivamaan ja kumppaneiden toimittamassa opuksessa Lapsuuden rajamaat. Siinä merkittävät lastenkirjailijat kertovat suosikistaan. Minulla oli kunnia kääntää Toven teksti Tarzanista lähes idolismin ylärajoilla:"Kun Tarzan ilmestyi esiin, piilouduin hänen kanssaan, minullahan oli esikoisen oikeus. Vein hänet mukanani jollekin mielestäni tuntemattomalle rannalle, ja joskus puuhun. Per Olov seisoi alapuolella ja kyseli: Mitä nyt tapahtuu? Selviääkö kaikki? Ja hän häiritsi minua koko ajan kuin luin peiton alla taskulampun valossa. Mutta minun täytyi lukea hyvin hitaasti saadakseni olla Tarzanin kanssa yhdessä niin pitkään kuin mahdollista. Minä rakastin häntä. Hän oli suuri ja kaunis ja vahva ja kaikki hänen eläimensä rakastivat häntä juuri kuten minäkin eikä hänen ollut koskaan tarvinnut käydä mitään tarpeetonta koulua koska hän noudatti vain Viidakon lakia, tuota kiistämätöntä, ankaraa ja täydellisen oikeudenmukaista."
Toinen Tarzan-fani monien muiden joukossa oli muuten professori Jaakko Suolahti. Hän toteaa, miten Burroughsin tarinoiden syntyhistoriaan ovat vaikuttaneet merkittävästi Seneca ja Nero - kadonneet vuorilaaksojen kansathan saattoivat olla kohorttien perillisiä, jotka puhuivat latinaa ainakin mikäli uskomme saksalaista arkeologia Erich van Harberia. Ja kuinka ollakaan, Tarzan ja kadonnut valtakuntakin puhuu tästä:"Aikoinaan yrittäessään löytää itselleen paikkaa sivistyneestä maailmasta, jonne hän välttämättömyyden pakosta silloin tällöin joutui, Tarzan oli opiskellut monia aineita, muun muassa latinaa." Suolahti toteaa kuitenkin mainiossa artikkelissaan (HS 25.11.1985) kuivasti Burroughsista näin:"...jonka latinantaito oli selvästi huonompi kuin hänen luomansa Tarzanin...". 


Eikä unohdeta toki Paula Havasteen Tarzania ja valkoisen miehen arvoitusta, joka siis ei ole versio Burroughsin jälkeenjääneestä käsikirjoituksesta - sen on julkaissut Like nimellä Tarzan ja kadonnut seikkailu. Paulalla on kysymyksessä toisella tavalla Tarzan-myyttiin pureutuva terävä maskuliinisen identiteetin hakuseikkailu, ja siihenhän on Tarzan omiaan!

Tarkkailkaa pienkustantajia!

Onkohan niin, että kotimaiset ns. pienkustantajat, joihin myös useahkosti voi liittää määreen laatukustantaja, vastaavat katveeseen jääneistä käännöksistä ja kotimaisistakin harvinaisemmista kohderyhmistä? Kyllä näin voi sanoa, kun muutamaa käsille saatua tuotetta tutkailee. Aikaisemmin on jo mainittu sellaisia kuin Pieni Karhu tai Pirkanmaan maakuntamuseo Muinaishaudan salaisuudellaan, mutta nyt mukaan liittyy Basam Booksin Rascalin&Sophien Tinka, pehmeäsävyinen, tunteisiin vetoava inhimillistetty eläintarina adoptiosta ja kodin menetyksestä. Kääntäjänä on Hannele Pohjanmies, joka tavoittaa hyvin lähelle tulevat tunteet. Toivottavasti myös Pohjanmiehen seuraava löytö pienen eläinsankarin sinnikkäästä oman itsensä ja totuuden etsimisestä, jonka todella upeat kuvat pääsin kurkistamaan, saa kustantajan.
Pohjoisesta tulee sieltäkin kiinnostavaa materiaalia. Michael Hurdin, pitkään pohjoisessa asuneen amerikkalaisen, omanlaisensa tulkinnat Lapin myyteistä, taruista ja olennoista ovat omana itsenäänkin valloittavia - ja varsin pitkälle kuvaavat jenkkiväritystä myytteihin. Kirjan kuvitus on kuitenkin se juttu, joka antaa tarinoille lisäarvoa. Ulla Etto puuhailee nytkin isomman kuvitustyön kanssa, on näyttänyt kyntensä tietokuvittajana Priitussa Rovaniemen markkinoilla ja tässä Where is Turnip Troll and other stories from Lapland -kokoelmassa pistää luonnon elämään silmien eteen. Mielenkiinnolla odottaa syksyllä seuraavaa aluevaltausta lastenkirjan kuvittajana koulumaailmassa ja muuallakin.



 Entäpä sitten minulle aivan uusi tuttavuus, Alligaattori-kustannus! Horacio Quirogan Viidakkotarinoita on tainnut syntyä suomentajan ja kuvittajan tykästymisestä. Loppusivuilla kerrotaankin kirjailijasta, alun perin uruguaylaisesta, mutta Argentiinassa asuneesta kirjailijasta. Hän rakastui viidakkoon, osti maapalstan ja muutti sinne perheensä kanssa. Quirogaa on verrattu Kiplingiin, Londoniin. Kertomuksia on luonnehdittu maagisiksi, ja niillä on ollut vaikutuksensa latinalaisamerikkalaiseen maagiseen realismiin. Tarinat ovatkin aivan mukiinmeneviä, niissä on paljon tuttua eläinsatujen piirteitä maustettuina viidakon eksoottisilla eläimillä. 

Niin, kuka leikkii käpylehmillä?

Lasten leikkiminen on nyt läpi lastenmaailmaa tutkailevien lehtien perusmateriaalia. Lapsen maailma, erinomainen perusjulkaisu, miettii matkaa käpylehmistä digileluihin. Mutta lasten maailmaan kuuluvat myös päihdeäidin elämänmuutos, maahanmuuttajien ongelmat, huostaanotto, hyötykasveihin tutustuminen - ja Ismo Loivamaan Kuukauden kirjat -katsaus, joka nelosnumerossa pureutuu kiperiin aiheisiin sekin. Sattumalta muuten myös Ismo on löytänyt Tinkan, ja toteaa, että "Adoptioaiheisia lastenkirjoja riittää vaikka millä mitalla, mutta Tinkan tarina joka tapauksessa muistuttaa lapsen näkökulmasta, miten toivottomissa tilanteissa ihmiset joutuvat elämään. Kirjassa ei unohdeta psykologista puolta, kun Tinka ryhtyy vartuttuaan pohtimaan omia juuriaan." 



Mannerheimin Lastensuojeluliiton julkaisussa Lapsemme puolestaan Tuula Korolainen esittelee Kirjakkona ajankohtaisia tarinoita, nyt mm. Kustannus-Mäkelän ja Hanna Kökön Kätkön. Suosittu geokätkeily ja seikkailu on minun mielestäni tässä sarjassa liitetty vielä taitavammin perheongelmiin ja koulukiusaamiseen kuin palkittu Johanna Hulkon Geoetsivät (Karisto).
Kun Lapsen maailma miettii vallankäyttöä päiväkodissa, hakee vastauksia esimerkiksi alan äänenkannattajasta Lastentarhasta. Leikkiähän täälläkin on roppakaupalla: se kehittää aivoja, leikkitaitojen harjoittelu palkitsee, leikkien kolmannelle luokalle - ja kyllä aikuinenkin on terve, kun se leikkii. Lastentarha on minun makuuni hiukan vanhanaikaisesti taitettu, mutta etsivä löytää sivuilta paljon mielenkiintoista. 
Varsinkin lehden lastenmusiikkiarvioinnit kiinnostavat ja luovat jonkinlaista kuvaa tästä aika villistä maailmasta. Nyt esimerkiksi mukana ovat UMO ja Ipanapan Räp. Lastenkirjojen maailmaa voisi vielä oikein hyvin laajentaa Lastentarhankin sivuilla. Tietokirjat ovat mukavasti esillä: teemaan liittyen mainio alan gurun ja konkarin Aili Heleniuksen ja Leena Lummelahden Leikin käsikirja (PS-kustannus 2013) on hyvin mukana. Kirjassa minusta on muun muassa mainio ikäkausiedellytyksien runko, mutta tietysti antia ovat vaikkapa leikkiympäristö, ajankäyttö, suunnittelu, leikkikuvaukset ja ideat.



Näitä harvinaisempia lehtiä taitavat sitten olla Koti ja koulu tai Taikasanomat. Suomen vanhempainliiton julkaisu puhuu sekin kuinkas muuten kiireettömästä leikistä, mutta korostaa myös isien mukanaoloa. Päätoimittaja Tuomas Kurttila taitaa muistaakseni olla jo ex, koska on valittu uudeksi lapsiasiahenkilöksi Jyväskylään. Toivottavasti hän saa nyt sitten hiukan enemmän rahaa budjettiinsä, ettei käy kuin edelliselle.
Taikasanomat on lasten- ja nuortenkulttuurin äänitorvi alaotsikkonsa mukaan ja samalla siis lastenkulttuurikeskusten verkoston Taikalampun tiedotuslehti. Painosmäärä ylittää roimasti meidän muitten alan toimijoiden levikin: 10 000 kpl! Toivottavasti kaikki menevät perille... Tiedotuslehti on asiaa pullollaan: kirjakahvila Haitulaa, sirkusta, lasten meripäivää, oman arkiympäristön ihmeitä, koulun kulttuurikasvatusta, tutkimuksen polkuja, maahanmuuttajien bändikerhoa, teatteria, Karjalan laulumaiden lastenääniä, vauvojen värikylpyä ja sarjakuvaa. Huh, sanon. Ja nostan hattua jaksaville kulttuurityöntekijöille. Kuten sanottu, Taikalamppuverkosto taisi olla ainoa kunnon elämäänjäänyt toimenpide-ehdotus edelliseltä lastenkulttuuritoimikunnalta. Mitenkähän käy tämän viimeisimmän, kun ministerikin vaihtui?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti