Pörriäisagentit ja taatut luontokohteet

Bonnier-ryppääseen kuuluvien Tammen ja WSOYn lasten ja nuorten tietokirjallisuuden lisäksi myös konserniin kuuluva kustantamo Readme.fi julkaisee käännösten ohella komeita, suurikokoisia ja hyvin kuvitettuja perustietokirjoja, mutta useimmiten tutuista ja niin sanotuista myyvistä aihealueista. Mutta kirjat ovat kuitenkin kotimaista tekoa ja tekijöinä siis uusiakin nimiä.

     Hevoset kaikkine tilperhööreineen ovat takuuvarma myyntikohde. Tiina Juurelan Lasten suuri hevoskirja (Readme.fi 2016) on kuitenkin myös monipuolinen perustietoudessaan. Tenhoavat ja monipuoliset kuvat johdattavat läpi tämän hyvin kokonaisvaltaisen tuntuisen katsauksen. Opas ei rajoitu yksinomaan rotuihin ja ratsastukseen, vaan sivuilta löytyy mielenkiintoisia katsauksia esimerkiksi hevosalan ammatteihin, työhevostoimintaan ja useampaankin otteeseen tärkeää tietoa vammaisratsastuksesta tai hevosista ja poneista kuntouttavassa työssä. Näiltäkin osin kirjassa otetaan huomioon viimeisimmät tiedot ja tutkimukset.

    Alun selvitysten jälkeen (hevosen sosiaalisuus, hoitovälineet, huolto, terveys ja varusteet) esitellään ratsastusmuotoja koulu- ja esteratsastuksesta kenttä- ja matkaratsastukseen, agilityyn, hiihto- ja vaellustoimintaan unohtamatta hevosien rooleista sirkuksessa, turnajaisissa ja lännen rodeoissa. Kuinka aloittaa hevosharrastus –osion jälkeen esitellään hevosrodut aukeamittain suhteellisen lyhyesti mutta erinomaisin valokuvin. Kevennyksenä lopussa on vielä keppihevosen valmistaminen ja hyvä hakemisto. Opas on houkutteleva tutustumisretki myös vain uteliaalle selailijalle.

 Vitsikästä – kenen mielestä?

Yhtä mietitty ei mielestäni ole Linnut. Hauska tietokirja (Readme.fi 2016). Kolmen tekijän paremmin käteen sopivassa oppaassa selvitetään heti alussa, mistä tässä Suomen lintujen tunnistamiseen innostavassa kirjassa on kyse: ”Runsaasti hauskoja lintukuvia, niistä on tämä lintukirja tehty. Kirjassa on lintujen toimintaan liittyvien puhekuplien lisäksi tietolaatikoita, joissa kerrotaan linnun ominaisuuksia, erikoisuuksia, esiintymisalueita Suomessa ja tyypilliset talvehtimisalueet. Sivuilla on myös lintujen keskimääräiset mitat ja painot.”

    Juuri näin. Esittelymuodoksi on päätetty selkeä aakkosjärjestys, joka tosin tuottaa samalla satunnaisia ja huvittaviakin yhdistelmiä:  fasaanin jälkeen tulee haahka, hiiripöllön jälkeen hippiäinen tai satakieli saa peräänsä selkälokin. Tällä kertaa myös graafinen asu on levoton, kun aukeamilla esimerkiksi kattohaikaran kohdalla on tekohauskaa puhekuplaa: ”Me marssitaan yhtä jalkaa!”, kokosivun kahden haikaran kohdalla punainen graafinen kikkailu YKS KAKSI ja tietolaatikoissa perustietojen lisäksi taas kuvan päällä pieniä sirpaletietoja. Saattaa olla, että tällä on ajateltu nimenomaan pienempiä käyttäjiä, mutta koeryhmässä olisi haluttu nähdä kunnolla lintujen kuvia ilman ”noita sotkulaatikoita”. Aina eivät kuvatkaan olleet tarpeeksi tarkkoja, mutta oivalluksia syntyi kun naaraat ja koiraat esiteltiin mukavasti erikseen – koiraat kun näyttivät olevan koreampia. Tällaisenaan kirja on helppo selailtava, mutta kokonaisilmettä ja tekstikuplien mitäänsanomattomia tokaisuja olisi voinut harkita uudelleen.

     Varttuneemmille vaihtoehdoksi luettavaksi voisi tarjota Juha Laaksosen Tarkkaa haukkaa ja muita lintuja Tammen sarjasta 1000 ilmiötä Suomen luonnosta (2016). Jälleen kerran komeita kuvia ja uskomattomia tarinoita - hauskoja ja mielenkiintoisia ainakin. Luulin ensin, että kirjassa olisi ollut jonkinlainen selkeä rakenne, mutta lukiessa toteaa, että havainnot ja esittelyt on kirjattu peräkkäin – ainakaan en löytänyt loogista jaottelua. Mutta kuten sanottua, lintuihinhan kaikki liittyy ja löytyy sieltä pieniä kokonaisuuksia: lintujen kihlaus ja avioliitto esimerkiksi. Tästäkin huomaa, että Laaksolla on sujuva kerronta hallussaan ja pieni humoristinen pilke silmäkulmassaan. Kertomistyyli on tuttavallinen ja puhutteleva. Uskoisin, että tämänkin kirjan kautta suomalainen luonto lintuineen herättää mielenkiintoa ja tutkimisen halua nuoremmillekin. Ainakin kirjan parissa viettää miellyttäviä hetkiä ja helppo on tehdä myös kivoja pieniä tietokilpailuja. Miten räkättirastaat pesivät? Kolonioissa…

Suomen luonto – aina ja uudelleen

Tai ei aina juuri Suomen luonto. Myyntiä ajatellen on myös helppo poimia esiin outoja ja karmaisevia tai muuten vaan hauskaksi koettuja ilmiöitä ympäri maailmaa. Lukemista ja seuraamista helpottaviksi tekijöiksi mukaan otetaan erilaisia hauskoja hahmoja kommentoimaan kohdetta, arvuutuksia ja tietokilpailuja. Yhteensovittamisissa saa kuitenkin olla tarkkana.

     Carlos da Cruz on tullut yhä enemmän esiin erilaisten tietoa sisältävien kirjojen ilmeikkäänä ja humoristisena, omaleimaisena kuvittajana. Näin myös Heikki Nevalan Tutuissa oudoissa eläimissä (Tammi i2015) eli sata ja kolme asiaa, joita et eläinkunnasta tiennyt. Rakenteessa on hyvät ja ei niin selkeät puolensa: mainiota on esimerkiksi kertoa heti ensisivulla Näin luet kirjaa.  Huumoria yritetään viljellä tutkija von Hetulan esittelyillä, jotka menivät usein ohi kohderyhmän kiinnostuksen ja asioihin yhteen sovittamisen. Sivulta löytyy aina yksi eläin; hauskaksi tarkoitettu pilapiirrosmainen vitsi, sitten perustiedot. On aktivoivaksi tarkoitettuja tietopaketteja, joista yksi on oikein tai usko tai älä ala-laatikoita. Kokonaisuus jää nuoresta lukijasta rikkonaiseksi hahmottaa. Vaikka kuvitus on värikäs ja humoristinen, elämistä ja hyönteisistä on sivuilla erikokoisia esittelyjä. Lukijaa voi mennä sekaisin kun vaikkapa rantahämähäkistä siirrytään äkkiä isokulkurinirkkoon.  Ja onko siis laakamato tärkeämpi koko sivullaan kuin sammakko puolisivullaan? Euroopasta Pohjois-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan, Aasiaan, Afrikkaan, Australiaan. Lopussa on tilaa muistiinpanoille, mutta ei hakemistoja eikä lisälukemista tms. Mutta outoja ja suomenkielen ilmaisuvoimaa kuvastavia nimityksiä on hauskaa maistella ja naureskella.

     Eittämättä lasten ja nuorten tietokirjallisuuden historia supistuisi melkoisesti, jos ei luonto eri ilmiöineen nostaisi lukuja lähes pilviin. Nyt on tullut myös tavaksi tehdä Suomen Lasten erilaisia Suuria katsauksia – niin myös Viljami Ovaskainen. Lasten suuren luontokirjan (Readme.fi 2016)  esipuheessa hän  vie lukijan Suomen luonnon moninaisuuteen, mutta myös ongelmiin ilmastonmuutoksesta ja lämpenemisestä lähtien.  ”Luonto on koko ajan hitaassa muutostilassa ja maahamme ilmaantuu uusia kasvi- ja eläinlajeja samalla kun toisia lajeja poistuu.” Talvi tulee kuitenkin jatkumaan, ja pakkasen ja kylmyyden kestokyky tulee olemaan jatkossakin lajien selviytymistä muokkaava tekijä Suomessa. Kirjassa esitellään muutama sata luontomme kymmenistä tuhansista eliölajeista, mutta  ”Luonnon tutkiminen on hieno ja antoisa harrastus, josta riittää iloa koko elämän ajaksi.”

    Kirja jakaantuu nisäkkäisiin, lintuihin, sammakkoeläimiin ja matelijoihin, selkärangattomiin ja sieniin sekä kasveihin. Kunkin pääotsikon alle on kerätty tavallisimmat edustajat alalajeittain. Aukeamittain annetaan vaihdelleen tilaa esittelyille perustietoineen, joita hiukan monipuolistetaan erikoistiedoilla. Isokokoisten valokuvien lisäksi mukana on lyhyitä suurikokoisia perustietoja johdattamassa tarkempiin esittelyihin. Tekstin erottamiseksi valokuvista käytetään esimerkiksi keltaisella alustalla olevia lajiesittelyjä. Vaikka Suomen luonto ei eroa tiedoiltaan ja esittelyiltään muista vastaavista esittelyistä, sen ilmaisevat kuvat ja selkeä rakenne houkuttelevat selaamaan ja etsimään tarkempia tietoja. Valaisevia lisäselvityksiä tekijä antaa aina suurempien kokonaisuuksien vaihtuessa, esimerkiksi jokamiehen oikeuksista tai ihmisestä ja katoavista kasvilajeista.  Suuri koko rajaa kirjan käytön koti- ja koulukäyttöön.

 Agentit ja muut oudot hassut eläimet

Traditionaalisen tietokirjamuodon rinnalle ja usein lukumääräisesti jo ohikin on kivunnut faktio, tietoa ja tarinaa yhdistelevä esittämismuoto. Kohderyhmiä ajatellen tekniikka on toimiva, ainakin jos osat saadaan toimimaan saumatta yhdessä myös kuvituksen kanssa.

    Totta tosiaan –tietokirjassa (Avain 2015) lasten ja nuorten tietokirjailijoista Reetta Niemelä kertoo aivan lopussa olevansa innostunut seuraavaksi mehiläisistä. Totta tosiaan, nyt tulos on tarkisteltavissa. Rakenne on selkeä isokokoisessa kirjassa Nähdään majalla, pörriäisagentit (Sammakko 2016): vasemmalla puolella tarina kertoo kahdesta tytöstä ja pojasta, joiden majan aukosta näkyy äkkiä pieni talo. Niemelä valitsee arkirealististen kertomusten aiheet mainiosti: heti alussa Sanni Kaamanen pelastaa sisään eksyneen pörrinkäisen. Oikealla puolella opastetaan oikea tapa siirtää erilaiset ötökät turvallisesti takaisin luontoon. Samalla tavalla mehiläisten, ampiaisten ja kimalaisten monet salaisuudet avautuvat uteliaille lapsille.

    Pieni talo on mehiläispesä, ja kahden mehiläishoitajan kanssa lapset pääsevät auttamaan erilaisten salaisten viestien kautta pörriäisten elämää. Samalla opitaan todella paljon ja lähes uskomattomia asioita mehiläisten kyvyistä, viestinnästä, näkökyvystä, tanssista tai elämänkierrosta ja tehtävien jakautumisesta pesässä. Mukana on tietysti myös luonnonsuojelullinen puolensa ja medenkerääjiä uhkaavat ihmisten toimet. Lopussa kerrataan vielä mehiläispesän vuosi, ja kirjan lopettaa viehättävä mehiläismuorin muistelmat monista tehtävistä ja rooleista kuolemaan saakka.

    Reetta Niemelä on näyttänyt kyntensä jo Milja-kirjoissa luonnonkuvaajana. Ilmeisesti jatkoa saava sarja Nähdään majalla on taiten ajateltu ja kokoonpantu faktio, missä Pelliccionin tunnelmalliset, hiukan häilyvät viivapiirrokset aukenevat isoiksi tekstin taustoiksi peittämättä tarinankulkua, vaihtelevat tietokuvista lisäksi valokuviin sopivissa kohdin. Kokonaisuus on sulava, sopivasti tietoa ja vauhtia yhdistelevä opas, joka ovelasti lisäksi kutkuttavasti jää tarinaosuuksissa aina pieneen jännitysmomenttiin – se selviää seuraavalla sivulla. Ajankohtainen kirja on mukavaa kevät-  ja kesälukemista, samalla kertaa seikkailua, tietoa, puuhaa ja salavihkaista luonnon kunnioittamisen manifestia.

Pate, Väinö Lakeus ja kamerakynä

Educa-messuilla vuoden alussa eräs suosituimmista uusista opetuksen monipuolistamisen ideoista oli Kamerakynä-kokonaisuus. Sen kylkiäisenä lanseerattiin myös valtakunnallinen elokuvakilpailu Kaikki kuvaa! Osallistumisten ryntäys oli melkoinen. Kilpailuun tuli huikeat 250 työtä. Kun katselee niiden aihepiirejä, tulee lähes kateelliseksi – noin kirjallisuuden kannalta. On animaatiota, dokumenttia, draamaa, fantasiaa, haastattelua, harrasteita, historiaa, jännitystä, kauhua, kokeiluja, kreisiä menoa, luontodokumenttia, musiikkia, mysteeriä, nukkeanimaatiota, parkouria, parodiaa, rikoksia, romantiikkaa, ruokaa, temppuja ja trilleriä. Kamerakynä näyttää innoittavan todella laajaan toden ja mielikuvituksen haltuunottoon ja tarkasteluun – nuoria!

Palkitut - ja muutkin - voi käydä tarkistamassa sivulta Kaikki kuvaa.fi, mutta finalistit esiintyvät myös 29.5. TV kakkosen Galaxi-ohjelmassa. Lisää mielenkiintoista infoa saa hakusanalla Kamerakynä.

Koko touhu koskettaa siksikin, että sain keväällä sähköpostia kolmen nuoren työryhmältä, jokahalusi tehdä kilpailuun työn "Harrastuksena lukeminen". Lopullinen tulos löytyy vielä sivustolta, minne on koottu kaikki osallistuneet filmit: reksia-harrastuksena-lukeminen-138. Tarjouksesta ei voinut kieltäytyä, ja tehtävänä oli keskiä iskulauseita työryhmän tekemien lukemistilanteiden väliin. Tähän oikein innostui, ja vaikkalopullisessa työssä olikin vain yksi iskulause, niin muistakin saattaa olla vielä hyötyä joissakin lukutilanteissa tai markkinoitaessa lukemisen ihanuutta.

Opit noin 50 000 uutta sanaa peruskouluvuosien aikana. Mutta mitä aiot nillä tehdä?

Lukeminen on kirjoittamisen veli ja puhumisen serkku. Se tukee kaikkia ja vie mielikuvitusta eteenpäin.

Lukeminen lisää mahdollisuuksia sanavaraston kasvaessa - ole jengin sananiekka! Osaa antaa sana sanasta! Sana vastaa montaa nyrkiniskua.

Aivosolut tarvitsevat kehittyäkseen lukemista. Kokeile lukemisen aivovalot - niitä on päässäsi todella paljon! 

Kaikkia kirjoja ei tarvitse lukea. Jätä kesken jos ei huvita. Mutta kokeile sentään. Sinua varten on olemassa juuri se kirja, jonka tarvitset. Se löytyy ennemmin tai myöhemmin.

    Aksia, Renata ja Idun esittelivät erilaisia lukemisen tapoja ja tilanteita fiksusti ja huumoria viljellen. Elokuvaa katsellessani huomasin päässeeni hyvään seuraan: muita välilauseita olivat rustanneet myös Timo Parvela ja Tittamari Marttinen. Kirjamme vilahtivat mukavasti lukevan tytön otteissa - salapoliisi Jukka Vihi putosi ilamasta käsiin. Parvela on kuten Tittamarikin kovassa vauhdissa tänäkin vuonna; Parvelalta taitaa tulla useampikin opus, kun nyt jo Ella ja kaverit ovat olleet salaisessa palveluksessa ja Kepler-sarja jatkuu syksyllä. Ns. spin off-seikkailu on nyt Paten kalastuskirja (Tammi 2016, kuvitus Pasi Pitkänen), joka irrottelee mielikuvituksen ja realismin ylärajoilla.

   Lieneekö kalastus uusi trensi, kun Kari Evinsalon Etsivä Vertti-sarjassakin lähdetään vonkaleiden perään ja napataan hylynryöstäjät (Mäkelä 2016). Pate on muuten samanlainen uhoaja kuin Evinsalon kolmikon Korppi, joka haluaa olla paras ja nopein joka paikassa. Pate joutuu hurjan meriotuksen Krakenin pelastajaksi, kun aivan hulvattomaksi menneessä henkilögalleriassa merirosvokapteeni Hahabia esittääkin rujonpuoleinen frusroitunut nainen.

   Vertti, Korppi ja Lissu puolestaan pääsevät kalastusretkelle, mutta isät ovat kiinnostuneita jostain muustakin eli vanhasta hylystä. Sitä jahtaavat myös rikolliset, jotka pääsevätkin käsiksi Vrouw Elionoran aarteisiin. Etsivien ansiosta heidät toki saadaan kiinni. Kirjan lopussa on vielä tietoiskuja hylyistä ja niistä löytyneistä tavaroista, mm. Maissenin posliinista. Pate ei paljon tietoa välitä, vauhti ja tunnelma ovat tärkeämpiä Pasi Pitkäsen päästessä kunnolla vauhtiin.

Väinö Lakeus - koulun sankari?

Oma panokseni kevään koulutuskeskusteluun Parvelan Ellan ja kavereiden seuraan on Väinö Lakerus ja Kultasormen tapaus (Mäkelä 2016).Kaikella kunnioituksella Ellan luokanopettajalle ja muillekin suosituille Reuhulalaisille opinto-ohjaajille, mielestäni miesmalli on ollut aika nössö. Väinä Lakeus on jo raameiltaan toista maata ja nostaa penkiltä kevyesti sata kiloa rautaa. 

Lisäksi hän on sitoutunut todella parhaaseen mahdollisen opetustyöhön, oppii uusimpia opetusmetodeja unohtamatta tuota kamerakynän mahdollisuuttakaan. Väinö Lakeus käyttää jopa kesälomansa luokan oppimistuloksien parantamisen suunnitteluun. No, ainakin melkein. Mitä nyt sitoutunut opettaja oikein keksisi kesäloman tylsinä päivinä, kun koulun alkuun on sata päivää tai kaksituhatta neljäsataa tuntia tai 144 000 minuuttia? Ja ilman ravitsevaa kouluruokaa?

Väinö Lakeus panee tuulemaan koko trimmatun ruhonsa voimalla. Hän kokeilee stuntmanin, salapoliisin, Elvis Presleyn, luontoaktivistin ja maapallon pelastajan rooleja. Mutta tuostakin vyyhdestä saa aikaan jotain eetvarttia koulun alkaessa.

Martti Sirola pääsee elementtiinsä Väinö Lakeuden puuhien kuvaamisessa - jokaiseen lukuun liittyy Martin ilkikurinen ja luonteikas sarjakuvaseikkailu. Niiden kautta kokonaisuus rytmittyy mukavasti ja tuottaa lukutapahtumaan kivoja erilaisia hetkiä. 

Iskulauseita voisi rustata Väinö Lakeudenkin seuraksi.

   Ei lukeminen ja kirjoittaminen paljonkaan eroa elokuvasta tai videosta. Tylsä alku ja juoni on pitkäpiimäistä joka paikassa. Kaikkeen tarvitaan hyvä käsikirjoitus.

   Mutta lukemisessa aivoissa tapahtuu enemmän eri paikoissa: on sanoja, puhetta ja - omia kuvia.